Unkarin leirikoulu 2006

Lapin hyytävän tuulipukusään jälkeen oli hyvä lähteä Unkarin 35 asteen bikinihelteeseen. Algebrapainotteisen mätön jälkeen geometria Balaton-järven rannalla tuntui mukavalta vaihtelulta – sitä tosin tungettiin vähän joka suunnalta. Opetus Unkarissa sisälsi kaikkea yksikköneliögeometriasta ja kolmioluvuista kombinatoriseen geometriaan n-ulotteisessa avaruudessa. Matematiikan opiskelun lisäksi Unkarissa harjoitettiin lomailua uimisen, pelailun ja yleisen hauskanpidon muodossa.

Suomesta lähti Annikan, Sannan ja Aten sekä Kallen, Asserin ja Miikan lisäksi kourallinen Hämeenlinnalaisia kakkosluokkalaisia: kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Joukkoomme soluttautui myös heidän Sakke-opettajansa, josta irtosi kovasti iloa matkan aikana. Maunulan opettajista mukana oli Liira. Sympaattiset hämeenlinnalaiset olivat matematiikan taidoiltaan maunuliineihin verrattuna vähän heikompia, mikä ei kuitenkaan haitannut menoa. Ahkerimman opiskelijan tittelin vei kiistatta Sakke.

Lomaviikko leirikeskuksessa

Unkarilaisten ja suomalaisten lisäksi siellä täällä hiipparoi saksalaisia ja puolalaisia. Ei voi muistaa varmasti. Kukaan ei tietenkään puhunut tai ymmärtänyt englantia. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan olleet saksarajoitteisia; ainakin Miika pelasti meidät monesta pinteestä. Välillä selvittiin Annikan piirroslappujen avulla, joissa mm. kuvattiin hiilihapoton lähdevesi ja kuinka jauhelihaa valmistetaan sian, lehmän ja lihamyllyn avulla (pizzeria). Sormitaktiikka toimi sekin kohtalaisen hyvin.

Leiriläisiä oli useita satoja. Majoituimme leirikeskuksemme kolmikerroksiseen asuinrakennukseen n. 10 hengen huoneisiin yhdessä muunmaalaisten nuorten kanssa. Tytöt ja pojat olivat omilla puolillaan taloa. Herätys oli joka aamu seitsemän maissa, ja hiljaisuus alkoi kymmeneltä, teoriassa. Monta kerta sähkökitaran soitto kantautui huoneisiin vielä puolenyön aikaan. Jostain kumman syystä leirin järjestyssääntöjä tiukennettiin ja tiukennettiin lähtöpäivän lähestyessä...

Hauskaa meillä silti oli. Varpaiden välejä ei tarvinnut hierryttää parin kymmenen metrin päässä olevalle Uimarannalle käveltäessä, ja kaikenlaisia urheilumahdollisuuksia oli lukuisia. Leirikeskusalue piti sisällään mm. tennis- ja koripallokentät sekä pingiksenpeluutilat. Balaton-Berenyn (kirjoitusasu väärä, joku korjatkoon) kyläkauppojen tarjonta takasi rantapallon vesi-intoisille matikisteille ja monet jäätelöt helpottamaan kuumuutta. Ravintoloissa ravattiin aina, kun perusunkarilainen ruoka ei maistunut.

Entä se matematiikka!

Opiskelu sujui ”kuin ei mitään” rennon lomanvieton ohella. Tuntimme pidettiin pienessä sivurakennuksessa, rauhassa mahdolliselta melulta ja muulta ulkopuoliselta häiriöltä. (Kalle ja Miika päästettiin matematiikkaa enemmän harrastaneina ”advanced groupiin”, jolla oli omat ohjelmansa ja jossa tehtiin hurjiakin juttuja.) ”Basicejä” opetti kolme eri opettajaa; kaikki selkeästi englantia puhuvia, mainion unkarilaisen opetustradition kouluttamia asiansa osaavia miehiä.

Opetusta taisi olla kuusi tuntia päivässä. Oppitunteihin sisältyi teorian läpikäymistä esimerkkien ja tehtävien avulla – käytännössä mitään ei kerrottu suoraan, vaan opiskelijoiden annettiin itse päätellä opetettava hiljalleen oikeaan vastaukseen johdatellen. Moni koki tämän valtavaksi eduksi suomalaiseen käytäntöön nähden. Noin puolet oppitunnista sovelsimme opittua monipuolisiin tehtäviin, joiden ratkaisemiseen ei riittänyt arvojen sijoittaminen kaavaan, vaan joissa vaadittiin luovaa lähestymistapaa ja omia oivalluksia. Emme koskaan tyytyneet ratkaisemaan tehtävää vain yhdellä tavalla – kerran keräsimme jopa kuusi erilaista tapaa johtaa tietty laskukaava yksikköneliöiden avulla!

Yksikköneliöiden ja kombinatorisen geometrian lisäksi ”basiceille” opetettiin mm. tavallista kombinatoriikkaa, algoritmeja ja tärkeimpiä geometrisia lauseita. Opetettu oli harvoin ihan ”basic”, ainakaan hämeenlinnalaisille, mutta ”advancediin” verrattuna saamani kuvan mukaan huomattavasti helpompaa. Edistyneempien ryhmässä oletettiin tunnetuiksi sellaisia geometrian lauseita, joita meidän ryhmässämme vasta opetettiin ja joista Miika- ja Kalle-rukat eivät olleet kuulleetkaan.

Matematiikka piti otteessaan myös vapaa-ajalla – kuten hyvissä matematiikkaleirikouluissa on tapana. Urheilukilpailujen lisäksi leirille oli järjestetty sarjoihin jaettu matematiikkakilpailu, johon sai osallistua luokka-asteen mukaan. Kilpailu oli viisiosainen: viitenä aamuna ilmoitustaululle ilmestyi kaksi erilaisiin matematiikan aloihin liittyvää tehtävää, jotka oli tarkoitus ratkaista päivän aikana. Kirjalliset vastaukset sai palauttaa illalla, ja parin päivän päästä oli mahdollista nähdä tehtävistä saamansa pisteet ja senhetkinen sijoitus muihin nähden. Pistetaulukko päivittyi käytännössä vain kaksi ta kolme kertaa, jonka seurauksena palkintojenjakotilaisuudessa oli ”vähän jännät paikat”. Suurin osa kilpailutehtävistä oli algebraa, jonka unkarilaiset hallitsevat geometriaa selvästi kehnommin. Tästä huolimatta ei kannattanut esitellä suomalaista osaamistaan esim. derivoimisen muodossa.

Shakkia, gota, kilpailumatematiikkaa, kortinpeluuta...

Matematiikan lisäksi kilpailtiin myös shakissa. Kuten matematiikkakilpailu, shakkiturnauskin oli jaettu useammalle päivälle. Pelaajia oli aloittelijoista kokeneempiin taitureihin, ja meidän koulun Kalle vei neljännen sijan. Matematiikan 11th grade –sarjassa melkein-ownasi toiseksi tullut Annika. Palkintona oli sulanutta suklaata ja unkarinkielisiä matematiikan tehtäväkirjoja. (Saksalaisilta Kenguru-kilpailulähettiläiltä sai sentään vauva-Rubikit ja pulmalelukäärmeen.) Asser ja Miika keskittyivät shakin sijasta gohon – yliopiston asuntolassa, jossa majoituimme ensimmäisen yön, vanhassa linnassa, jossa kävimme turistivisiitillä… Mitäköhän ne olisivat tykänneet pikagosta posliinimuseossa? Pataa pelasivat melkein kaikki, ja bridgeä koetettiin opetella.

Fiksuutta

Joukkomme lähti Unkarista fiksumpana ja ruskeampana, geometrian tiedoiltaan vahvempana, energisempänä ja ennen kaikkea innostuneempana matematiikasta.

KIRJOITTANUT alkujaan

Annika Piiroinen