Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Helsingin matematiikkalukio

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Helsingin matematiikkalukio on Maunulassa sijaitseva Maunulan yhteiskoulun (yläaste+yleislukio) yhteydessä toimiva lukio, jossa opiskelu on kivaa, opiskelukaverit ovat rentoja ja opettajia tulee ikävä jo lukioaikana. Koulun rehtori on Carita Jalasto. Kaikkiin kouluihin voi viitata lyhenteellä MAYK ja HelMa.

Koulun avarassa aulassa on pöytiä, joiden ääressä lukuiset ihmiset ovat oppineet tuntemaan toisensa läheisesti. Šakki, Go ja erilaiset lautapelin sukuiset pelit (mm. Munchkin, MTG ja Illuminati) koristavat pöytiä välituntisin ja koulun jälkeen. Šakkikellojen läiske erottuu selvästi taustaäänistä, kunnes jostain kuuluu riemuisa voitonkiljaisu. Koulun henkilökunnalla on toisinaan vaikeuksia saada opiskelijoita lähtemään kotiin muulloinkin kuin kerhopäivinä.

Ladataan karttaa...

Koululla toimivat vuodesta toiseen šakkikerho ja go-kerho. Maanantai-iltaisin opetetaan rennolla meiningillä matematiikan erikoiskursseja, joita ei tarjota Suomessa missään muualla. Kattavaan valikoimaan kuuluu muun muassa matematiikan historiaa, matriisilaskua, differentiaaliyhtälöitä, matemaattisia tietokoneohjemistoja ja ennen kaikkea matemaattista mallinnusta. Matemaattisen mallinnuksen kurssilla etsitään vastauksia moniin visaisiin pulmiin: Sortuuko pilvenpiirtäjä, jos siihen törmää lentokoneella? Kuinka kauan tulee kinkkua pitää uunissa, jotta sen sisus olisi riittävän kuuma?

Ollakseen varteenotettava matematiikkalukio mahdollisimman suurelle yleisölle, on koulun huomioitava opiskelijoiden vaatimukset. Tämän vuoksi matematiikkalukion kielitarjonta onkin äärimmäisen runsasta. Pitkä oppimäärä on mahdollista suorittaa niin englannista, ruotsista, saksasta, ranskasta kuin venäjästäkin. Lisäksi on mahdollista suorittaa lyhyt oppimäärä edellä olevien lisäksi espanjasta.

Koulun liikuntasaleja voi hyödyntää myös kouluaikojen ulkopuolella. Vain opiskelijoiden aktiivisuus on rajana. Erityisesti sulkapallo ja salibandy ovat saaneet opiskelijat kokoontumaan viikottain urheilun merkeissä. Pakollista se ei onneksi kuitenkaan ole: matematiikkalukiolaisen pakollinen liikunta loppuu ensimmäisten kolmen jakson jälkeen.

Koulun ruokala on erittäin viihtyisä. Ruoat tehdään 95-prosenttisesti paikan päällä, ja laatu on taatusti erinomaista. Joskus pitkän päivän jälkeen nälkä kuitenkin yllättää. Onneksi naapurissa on ruokakauppa, kahvila-konditoria ja pizzeria. Koulun aulasta saa myös kahvia, limonadia, halpaa välipalaa sekä muuta makoisaa purtavaa. Monet käyvät Lapissa laskemassa talvella, mutta matematiikkalukio pistää paremmaksi: matematiikkalukio laskee Lapissa kesällä. Lähtö reiluksi viikoksi Lappiin laskemaan on pian kevätjuhlan jälkeen. Ja kokeenhan voi halutessaan tehdä vaikka saunassa... Jos tämäkään ei vielä riitä, on pian Lapin leirikoulun jälkeen mahdollisuus jatkaa matematiikan tutkimista Unkarissa. Leirikoulut ovatkin omiaan kasvattamaan ryhmän yhteishenkeä. Matematiikkalukiossa kaveria ei jätetä.

Matematiikkalukio voisi kurssitarjontansa puolesta olla myös musiikki- tai kuvataidelukio: musiikkia ja taideaineita on molempia tarjolla noin kymmenen kurssia. Koululla on mahdollisuus soittaa kitaraa, pianoa, bassoa ja muita soittimia orkesterissa ja vapaa-ajalla.

Runsaan matematiikan tarjonnan vuoksi - joidenkin opiskelijoiden onneksi - tässä on kuitenkin mahdollisuus joustaa: matematiikkalukiolainen voi jättää kolmasosan musiikin ja kuvataiteen pakollisista opinnoista pois ja näin selvitä taideaineista yhdellä kurssilla molempia.

Ohjelmointitaito on kehittyvässä tietoyhteiskunnassa yhä tärkeämpää. Matematiikkalukiossa opiskelijan on mahdollista kehittää ohjelmointitaitoaan monin tavoin: Java-ohjelmointikursseille on mahdollista hypätä myös ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Erityisesti matemaatikoiden suosiossa olevaa Matlab-ohjelmointia opitaan matemaattisten tietokoneohjelmistojen kurssilla. Opiskelijoilla on oikeus Matlab-lisenssiin opintojen ajaksi.

Maunula.png

Iän karttuessa matematiikkalukion erinoimaisen sijainnin voi hyödyntää entistä paremmin: ajokortti on mahdollista suorittaa läheiseen autokouluun erikoishintaan. Lisäksi näin suoritettu kurssi sisällytetään lukio-opintoihin.

Matematiikkalukiolaiset sijoittuvat vuodesta toiseen kärkisijoille erilaisissa matematiikkakilpailuissa. MAOLin vuosittaisen matematiikkakilpailun tuloslistojen mukaan matematiikkalukiolaiset ovat Suomen ehdotonta eliittiä. Lähtötasolla tämä ei selity: matematiikkalukiossa tehdään ihmeitä. Jo kolmena peräkkäisenä vuonna kolmannes Suomen 6-henkisestä matematiikkaolympialaisjoukkueesta on tullut matematiikkalukiosta. Matemaattisessa mallinnuksessa matematiikkalukion opiskelijat yltävät koko maailman parhaiden yliopistojen tasolle.

Intohimoisimmille matikisteille järjestetään koulussa järjestettävän opetuksen lisäksi kilpailuvalmennusta Päivölän kansanopistolla. Nämäkin opinnot voi luonnollisesti hyväksilukea lukio-opintoihin. Ei ole lainkaan tavatonta, että matematiikkalukiolaisella on yli puolet kursseista luonnontieteellisiä aineita.

Matematiikkalukioon päästäkseen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään ruudinkeksijä entuudestaan. Riittää, että on edes vähän kiinnostunut matematiikasta. Pakollisia matematiikan kursseja ovat tieteellisen tutkielman kirjoitukseen valmistavan kurssin lisäksi ainoastaan ne kurssit, joiden keskeisestä aihepiiristä voi tulla kysymyksiä yo-kirjoituksiin, ja joita ilman ei ole järkevää lähteä tutkintoa suorittamaan.

Jos jostain syystä putoaa kelkasta, opiskelutoverit ja opettajat auttavat varmasti. Jos kuitenkin motivaatio lopahtaa täydellisesti eikä ole halukas yrittämään, on turvallista tietää myös yleislukioon vaihtamisen olevan mahdollista ja vaivatonta.

Katso myös