Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Ero sivun ”Joni Teräväinen” versioiden välillä

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 1: Rivi 1:
Joni Teräväinen on aloittanut Mayk:ssa vuonna 2008 ja Helsingin matematiikkalukiossa 2010. Hänen harrastuksiaan ovat matematiikka, tietokoneella leikkiminen, koodaaminen, pullojen kerääminen, elokuvissa käyminen, kävely, pyöräily, lenkkeily ja hiihto sekä yhä vähenevissä määrin shakki, tandem, go ja irkkaus, joka vie hänen mielestään aivan liikaa aikaa (ja lisäksi #mayk-kanava ei ole kovin suvaitsevainen). Hänen lempiaineitaan ovat matematiikka, fysiikka, saksa ja Rusaman historia. Hän asuu isänsä, äitinsä, pikkusiskonsa ja kahden pikkuveljensä kanssa Hakuninmaalla Pohjois-Helsingissä. Hänen tavoitteitaan tälle vuodelle ovat kilpailumenestys, IMO-paikka ja 75 kurssia ensimmäisenä vuonna 9,5:n keskiarvolla. Ensimmäisen tavoitteen osalta tilanne ei näytä hyvältä, mikä aiheuttaa pelkoa toisenkin epäonnistumisesta. Kolmannessa hän on kuitenkin edelleen kiinni. Lipastolla opiskelun Joni aloitti juuri, ja suosittelee sitä muillekin.
+
Joni Teräväinen on aloittanut Mayk:ssa vuonna 2008 ja Helsingin matematiikkalukiossa 2010. Hänen harrastuksiaan ovat matematiikka, netissä surffaaminen, koodaaminen, elokuvissa käyminen, kävely, pyöräily, lenkkeily ja hiihto. Hänen lempiaineitaan ovat matematiikka, fysiikka, saksa ja Rusaman historia. Hän asuu isänsä, äitinsä, pikkusiskonsa ja kahden pikkuveljensä kanssa Hakuninmaalla Pohjois-Helsingissä. Hänet valittiin jo ensimmäisenä lukiovuonnaan matematiikkaolympialaisiin, ja hän on hyvin iloinen siitä. Koulussa hänellä on noin 70 kurssia noin 9,5 keskiarvolla. Yliopistolla Jonilla on jo aika paljon opintopisteitä, ja hän suosittelee siellä opiskelua muillekin.
  
 
====32 elokuvaa ja sarjaa, jotka sinun pitää nähdä ennen kuin kuolet====
 
====32 elokuvaa ja sarjaa, jotka sinun pitää nähdä ennen kuin kuolet====

Versio 21. toukokuuta 2011 kello 20.10

Joni Teräväinen on aloittanut Mayk:ssa vuonna 2008 ja Helsingin matematiikkalukiossa 2010. Hänen harrastuksiaan ovat matematiikka, netissä surffaaminen, koodaaminen, elokuvissa käyminen, kävely, pyöräily, lenkkeily ja hiihto. Hänen lempiaineitaan ovat matematiikka, fysiikka, saksa ja Rusaman historia. Hän asuu isänsä, äitinsä, pikkusiskonsa ja kahden pikkuveljensä kanssa Hakuninmaalla Pohjois-Helsingissä. Hänet valittiin jo ensimmäisenä lukiovuonnaan matematiikkaolympialaisiin, ja hän on hyvin iloinen siitä. Koulussa hänellä on noin 70 kurssia noin 9,5 keskiarvolla. Yliopistolla Jonilla on jo aika paljon opintopisteitä, ja hän suosittelee siellä opiskelua muillekin.

32 elokuvaa ja sarjaa, jotka sinun pitää nähdä ennen kuin kuolet

(Osa näistä saattaa olla huonoja, mutta ne pitää nähdä yleissivistyksen vuoksi)

  • Ace Venturat
  • Asterixit
  • Austin Powersit
  • Blade Runner
  • Breakfast Club
  • Chaplin-elokuvat
  • Cry Baby
  • Flubber
  • Gandhi
  • Good Bye Lenin
  • Henkien kätkemää
  • Hercule Poirot -elokuvat
  • Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme
  • Jumanji
  • Kopps
  • Kummisedät (myös kolmonen)
  • Maailmojen sota
  • Monte Criston kreivi
  • Monty Pythonit, erityisesti Brianin elämä
  • Muiden elämä
  • Operaatio Valkyrie
  • Peter Jackson's King Kong
  • Rautanaamio (tämä ei ole supersankarielokuva)
  • Rounders - ässä hihassa
  • Schindlerin lista
  • Shrek
  • Spede-elokuvat, erityisesti Speedy Gonzalesit
  • Talvisota-sarja (by Antti Tuuri)
  • Troija
  • Turhapurot
  • Uhrilampaat
  • Viimeinen kesä

Matemaattista huumoria

  • Maailmassa on vain e^(2i*pi) eri ihmistyyppiä: niitä jotka osaavat kompleksianalyysiä ja niitä jotka eivät.
  • -x^2 on luola (huono vitsi, jolle maunuliinit nauroivat puoli vuotta. Mitä se kertoo meistä?).
  • Kirjoita Youtubeen "I will derive", jos osaat derivoida.
  • Kirjoita Youtubeen "where are the zeroes of zeta of s", jos tiedät zeeta-hypoteesin.
  • Yhtälöllä x^n+y^n=z^n, n<0 ei ole kokonaislukuratkaisuja, kun n on luonnollinen luku. Olen keksinyt tälle ihmeellisen todistuksen, mutta se ei valitettavasti mahdu tähän marginaaliin.
  • Osaan todistaa Riemannin zeeta-hypoteesin, mutta ikävä kyllä todistuksessani on enemmän merkkejä kuin universumissa hiukkasia.
  • pi^(pi+1)*e^(-pi)*sqrt(2) on rationaaliluku (tarkista vaikka laskimella).
  • Laske laskimella (2^44+1)-2^44.
  • Kissat ovat vakioita, koska d/dx(kissa)=0.
    • Tosin d/dt(kissa)=(kasa karvoja).
  • Kartografi piirtää karttoja, kombinatorikko värittää ne.
  • Loogikon sanomaa: loogikot eivät valehtele koskaan.
  • Topologi ei erota kahvikuppia donitsista, koska ne ovat keskenään homeomorfiset.
  • Näet joukko-opin tutkijan, joka on kesätöissä Mc Donald's:illa. Miten saat hänet suuttumaan? Tilaat häneltä ääretön hampurilaista.
  • Miksi lukuteoreetikkoa ei kannata palkata kaupan kassalle? Koska hänen mielestään on epäolennaista, saako asiakas vaihtorahaa 50 euroa ja 53 senttiä vai pelkästään 53 senttiä.
  • Epsilon on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri harppaus analyysin tutkijalle.
  • Miten geometrikko kuorii banaanin? Inversoimalla sen.
  • Fyysikon induktio: jos väite pätee ensimmäisessä kymmenessä tapauksessa, niin se on tosi. Mikäli väite ei päde esimerkiksi 11. tapauksessa, niin kyseessä on mittausvirhe.
  • Osoita, että kaikki hevoset ovat ruskeita.
  • Osoita, että a+b=c.
  • Koronkorko on universumin mahtavin voima - Albert Einstein
  • Maailmassa onvain kaksi äretöntä asiaa: universumi ja ihmisen typeryys, enkä ole varma edellisestä - Albert Einstein