Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Lapin leirikoulu

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lapin leirikoulu järjestetään joka vuosi heti koulun päättymisen jälkeen. Lappiin, Suomen käsivarren juureen ajetaan tilausbussilla, jolla tehdään myös viikon kuluessa retkiä: Kilpisjärvelle, palsasoille, Norjaan... Reissussa opiskellaan jokin matematiikan erikoiskurssi, viime vuosina yleensä vuorotellen peliteoriaa (2014, 2012, 2010) tai klassista geometriaa (2015, 2013, 2011, 2009). Erikoiskurssin sijaan on ollut myös mahdollista kerrata pakollisia matematiikan kursseja ja korottaa niiden arvosanoja.

Kesäkouluun liittyy kiinteästi biologinen aspekti: tähyillään jääkarhuja, pingviinejä ja lehtien koon muuttumista pohjoiseen mentäessä. Kymmenen päivän aikana suoritetaan matematiikan lisäksi myös biologian ja/tai maantiedon kenttäkurssi. Retkillä tehdään siis luontohavaintoja, pidetään päiväkirjaa ja majapaikalla tehdään vesi- ja säämittauksia.

Päivät kuluvat pitkälti opiskellessa, mutta meininki on koulutunteja rennompaa ja kyllä sitä vapaa-aikaakin on. Iltaisin on paistettu lettuja ja saunottu, rohkeimmat ovat koettaneet uida Ruotsiin Könkämäenon yli (ja jopa Jäämeressä uivista matikisteista on havaintoja!).

Vuosien 2020 ja 2021 kesäkoulut jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi. 2019 aloittaneet eivät siis päässeet kesäkouluun ollenkaan :(. Seuraavan 2022 kesäkoulun järjestämisestä on ollut puhetta.

Aiempia kesäkouluja


Muuta:

Näin kirjoitat luontopäiväkirjaa

Fiksu lista pakkaamisen avuksi (Luonto-liiton lastenleiriltä v. 2006, mutta toimii hyvin!) [1] Lisäksi mukaan muistiinpanovälineet ja laskin - muuten lista on aika hyvä sellaisenaan.