Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Ero sivun ”Lapin leirikoulu 2007” versioiden välillä

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Käytännön ohjeita)
p (luokka)
 
(7 välissä olevaa versiota 5 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Perinteikäs leirikoulu järjestetään tänäkin vuonna. Tarkempaa infoa on tulossa piakkoin, tässä tärkeimmät:
+
Perinteikäs leirikoulu todella järjestettiin kuin järjestettiinkin tänä vuonna!
 +
Kaikki kysymykset suunnattiin kuin suunnattiinkin [[Ville Tilvis|Villelle]].
  
 +
Iloinen suomalais-saksalainen rinkkaremmi lähti koulun pihalta kello kahdeksan hieman väsyneissä tunnelmissa. Miksei aurinkorasvaa muistettu? Miksi pakkaaminen alkoi kello kuusi aamulla?
 +
Tähän ei urhea reportterimme löytänyt vastausta. Varmaa kuitenkin on, ettei vastaus ole kovinkaan ilmeinen.
  
 +
Kuitenkin, sunnuntain aamuisimmat, aurinkoisimmat sekä vielä iltaisimmatkin hetket istuttiin kuumassa bussissa syöden keksejä, puhallellen vuotavia niskatyynyjä sekä bongaten eläinlajeja verhon peittämistä ikkunoista (Tietenkään ei saa unohtaa mailmaa mullistavaa Kivi-sakset-paperi turnausta joka käänsi monen ihmisen matkan parempaan suuntaan -[[Roberto Cacciatore|Robo]]). Suuressa suosiossa olivat lajit lehmä, puu sekä nainen. (Mikä on lehmä?)
  
Lähtö on su 3.6. klo 8.00 koulun pihasta, tule ajoissa! Paluu ti 12.6. illalla.
+
Tästä rivistä alaspäin päivämäärät ovat mystisesti kadonneet ja kellonajat sekoittuneet. O-ou.
  
Leirikoulun hinta on 200 €, mihin sisältyy kaikki.
+
Vaiheköyhän ensimmäisen päivän (suurin löytö: Aito lappalainen! Poimittiin Mistälie -nimisestä tienvarresta! Kerrassaan mainio tyyppi! Palautettiin viikon päästä Mihinlie!) jälkeen olikin päivät täynnä mathemathiikkaa! Jonakin muistamattomana päivänä keräiltiin niljoja suolta ja piirrettiin rikkaruohoja samalta alueelta. Opimme, että rikkaruohokin voi olla kukka, ja että yleisnimitys "nilja" sisältääkin monia mielenkiintoisia rahkasammalia. Eivät kuulemma ole niljakkaitakaan, vain märkiä! Voitteko kuvitella! Tätä en todistamatta niele.
  
Opetusta on tarjolla seuraavasti
+
Toinen samanmoinen retki tehtiin toisena päivänä kalliolle. Voitteko uskoa, että vaivaiskoivut kasvavat molemmissa?
* Kurssi MAA8 (Juuri- ja logaritmifunktiot) vanhoille ykkösille
+
Muurhaiset ovat sotaisempia kalliolla. Hyväksi todettu puolustus on rauhallisuus. Huonoksi todettu puolustus on pesän etsiminen puukkopommituksilla. Sammalilla ja jäkälillä on eroja geeniperimässä.
* Funktioteoria (kompleksiluvut) vanhoille kakkosille ja saksalaisille (noin 5 kpl)
+
* Biologiaa ja maantietoa kaikille.
+
  
Halutessaan voi suorittaa molemmat matematiikan kurssit.
+
Päivänä numero x, jona Norja kukistui, näin lampaan.
  
Mukaan on tulossa opettamaan ainakin
+
Norjan reissu meni hassuissa tunnelmissa, koska vuoret olivat niin jännittävän muotoutuneita jääkauden ja mannerlaattojen sekä derivaattojen yhteistyönä, ja koska tienvarressa oli poroja ja lampaita sekä telkkä. Pieni ryhmä haaveilijamatemaatikkoja teki historiaa tanssimalla letkajenkkaa Jäämeren pohjassa (Ja Tromsön keskustassa!!!). Pistäkäätten paremmaksi. Korviin ei mene vettä, kun laittaa hiukset hyvin.
  
* [[Esa Lappi]]
+
Joko allekirjoittanut, joka ei ole allekirjoittanut, jatkaa tätä epämääräistä tarinaa myöhemmin, kun jaksaa, tai joku muu jatkaa sitä, ehkä jäsentelee, ehkä selventää, ehkä kirjoittaa uudestaan. Ollos hyvä vain.
* [[Liisa Mäkelä]]
+
* [[Ville Tilvis]]
+
  
 +
Korjaus edelliseen. Allekirjoittanut on nyt allekirjoittanut.
 +
Tai siis nyt. Eikun kohta.
  
=== Ilmoittautuminen ===
+
- [[Kristo Helin|Kristo]]
  
'''Kaikkien lähtijöiden tulee ilmoittautua sitovasti kansliassa olevaan listaan!''' Tällä sivulla ollut alustava ilmoitautuminen ei riitä.
 
  
Matka tulee maksaa ennen lähtöä (oho!). Tarkemmat maksuohjeet [[Ville Tilvis|Villeltä]].
+
[[Luokka:Lapin leirikoulu]]
 
+
=== Käytännön ohjeita ===
+
 
+
 
+
'''Pakkaa mukaan ainakin nämä''':
+
* Makuupussi, makuualusta, (tyyny on kiva bussissa)
+
* Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet (myös laskin, kirjat ja muistiinpanovälineet)
+
* Omat ruokailuvälineet (veitsi, haarukka, lusikka, muki, kippo)
+
* Vaihtovaatteita. Voi sataa tai olla hellettä.
+
* Peseytymisvälineet, pyyhe, saippua, shampoo
+
* Useammat kuin yhdet sukat. (Tämäkin on nähty.)
+
 
+
'''Biologian retkipäiväkirja'''
+
 
+
Kaikki oppilaat laativat matkalta päiväkirjan, johon kirjataan tehdyt biologiset työt ja havainnot. (Esimerkiksi havaitut eläinlajit jne.) Päiväkirjaa kannattaa laatia ahkerasti heti matkan alusta, sillä jälkeenpäin muistaa kuitenkin vähän ja senkin väärin.
+
 
+
 
+
'''Sekalaiset huomiot'''
+
 
+
Jos aiot viettää yösi teltassa, varaa mukaan '''lämmin''' makuupussi. (Sisälläkin nukkavat tarvitsevat jonkinlaisen makuupussin.)
+
 
+
Kauppaan ei pääse (lähin noin 50 km päässä), mutta tarvettakaan ei ole. Ruokaa saa enemmän kuin riittävästi.
+
 
+
Halutessaan voi varata mukaan 15 euroa [http://primayk.ath.cx/wiki/Image:Hattu.JPG tyylikästä matkamuistohattua] varten. ;)
+
 
+
Kannattaa varautua jo etukäteen ottamaan kengät
+
pois bussissa. Olo on mukavampi, koska näin ollen ei tarvitse pitää kenkiä jalassa koko matkaa. ;)
+
Muuten vieressä istuva voi suuttua.
+
 
+
Kannattaa ottaa muistiinpanovälineet käsimatkatavaroihin. Mäkelä kuitenkin sanoo jonkin matkan varrella olevan raportissa mainittavan arvoiseksi.
+

Nykyinen versio 18. huhtikuuta 2015 kello 00.53

Perinteikäs leirikoulu todella järjestettiin kuin järjestettiinkin tänä vuonna! Kaikki kysymykset suunnattiin kuin suunnattiinkin Villelle.

Iloinen suomalais-saksalainen rinkkaremmi lähti koulun pihalta kello kahdeksan hieman väsyneissä tunnelmissa. Miksei aurinkorasvaa muistettu? Miksi pakkaaminen alkoi kello kuusi aamulla? Tähän ei urhea reportterimme löytänyt vastausta. Varmaa kuitenkin on, ettei vastaus ole kovinkaan ilmeinen.

Kuitenkin, sunnuntain aamuisimmat, aurinkoisimmat sekä vielä iltaisimmatkin hetket istuttiin kuumassa bussissa syöden keksejä, puhallellen vuotavia niskatyynyjä sekä bongaten eläinlajeja verhon peittämistä ikkunoista (Tietenkään ei saa unohtaa mailmaa mullistavaa Kivi-sakset-paperi turnausta joka käänsi monen ihmisen matkan parempaan suuntaan -Robo). Suuressa suosiossa olivat lajit lehmä, puu sekä nainen. (Mikä on lehmä?)

Tästä rivistä alaspäin päivämäärät ovat mystisesti kadonneet ja kellonajat sekoittuneet. O-ou.

Vaiheköyhän ensimmäisen päivän (suurin löytö: Aito lappalainen! Poimittiin Mistälie -nimisestä tienvarresta! Kerrassaan mainio tyyppi! Palautettiin viikon päästä Mihinlie!) jälkeen olikin päivät täynnä mathemathiikkaa! Jonakin muistamattomana päivänä keräiltiin niljoja suolta ja piirrettiin rikkaruohoja samalta alueelta. Opimme, että rikkaruohokin voi olla kukka, ja että yleisnimitys "nilja" sisältääkin monia mielenkiintoisia rahkasammalia. Eivät kuulemma ole niljakkaitakaan, vain märkiä! Voitteko kuvitella! Tätä en todistamatta niele.

Toinen samanmoinen retki tehtiin toisena päivänä kalliolle. Voitteko uskoa, että vaivaiskoivut kasvavat molemmissa? Muurhaiset ovat sotaisempia kalliolla. Hyväksi todettu puolustus on rauhallisuus. Huonoksi todettu puolustus on pesän etsiminen puukkopommituksilla. Sammalilla ja jäkälillä on eroja geeniperimässä.

Päivänä numero x, jona Norja kukistui, näin lampaan.

Norjan reissu meni hassuissa tunnelmissa, koska vuoret olivat niin jännittävän muotoutuneita jääkauden ja mannerlaattojen sekä derivaattojen yhteistyönä, ja koska tienvarressa oli poroja ja lampaita sekä telkkä. Pieni ryhmä haaveilijamatemaatikkoja teki historiaa tanssimalla letkajenkkaa Jäämeren pohjassa (Ja Tromsön keskustassa!!!). Pistäkäätten paremmaksi. Korviin ei mene vettä, kun laittaa hiukset hyvin.

Joko allekirjoittanut, joka ei ole allekirjoittanut, jatkaa tätä epämääräistä tarinaa myöhemmin, kun jaksaa, tai joku muu jatkaa sitä, ehkä jäsentelee, ehkä selventää, ehkä kirjoittaa uudestaan. Ollos hyvä vain.

Korjaus edelliseen. Allekirjoittanut on nyt allekirjoittanut. Tai siis nyt. Eikun kohta.

- Kristo