Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Ero sivun ”Matematiikan yö (kevät 2007)” versioiden välillä

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
 
(5 välissä olevaa versiota 4 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Tänne vaadittiin selostusta matematiikan yöstä. Valitettavasti kukaan ei tunnu tietävän kaikkia tapahtumia. Siksi ehdotankin, että jokainen kertoisi omat tietonsa. Itse esimerkiksi vietin suurimman osan ajastani luokassa 1 ja siksi kerron sen tapahtumista.
+
Oli <s>kylmä talviyö</s> synkeä myrsky-yö, ja oli taas koittanut aika... jolloin [[Helsingin matematiikkalukio|Helsingin Matematiikkalukion]] opiskelijat kömpivät pimeistä luolistaan... opiskellakseen matematiikkaa läpi yön!
  
'''Luokka 1'''
+
Kello löi viisi. Oli kohtalon hetki. Tumma hahmo astui sisään ja keräsi opiskelijat pimeään luokkaan.
 +
Oli kuolettavan hiljaista. Hahmo jakoi ihmisjoukon neljään osaan. Ensimmäiset ohjattiin [[Juho Pakarinen|Juho Pakarisen]] mukaan.
  
Kun opiskeluluokat oli jaettu, lähdimme etsimään vapaa-ajan luokkaa, joka sitten oli luokka 1. Aluksi koitimme kytke Janin tuomaa PlayStation 2:sta televisioon, mutta kun emme saaneet kuvaa näkyviin, päätimme käyttää luokan projektoria. Johdot oli valitettavasti kytketty pieleen, eikä ääntä kuulunut. Tyydyimme tähän ja minä keskityin kannettavani (veljeni kone) käyttökuntoon asettamiseen. Pian tuotiin myös GameCube ja tällä pelattiin Narutoa, johon taioin mukanani tuomalta kiintolevyltä toimintamusiikkia. Aikanaan siirryin käytävälle, jolloinka luokassa pelattiin playstationilla. Palasin noin kello 11, kun minut, Atte ja Anssi häädettiin käytävältä pelaamasta, koska pelättiin että annamme kehnon kuvan koulusta toimittajalle (joka ei koskaan saapunut paikalle) kun emme pelanneet gota tai shakkia. Jatkoimme peliä luokassa ja katsoimme animea ja kuuntelimme musiikkia. Jossain välissä joku (Jupiter?) äänen peleihin. Olli näytti minulle animea ja kuuntelutti musiikkia ja minä hänelle. Lisäksi esitin hänelle joitakin animemusiikkivideoita. Jotain pelattiin lähes koko ajan luokassa Näin kului lähes koko loppuyö
+
Koiraakaan ei säästetty. Matematiikan kurssit 1 ja 2 opetettiin [[Hannu Maijola|Maijolan]] luokassa. Geometrian opiskelijat vietiin läheiseen kemian luokkaan. Differentiaalilaskennan opiskelijat johdettiin toiseen kemian luokkaan. Luokissa oli, kuten arvata saattaa, uninen tunnelma. Näissä merkeissä opetus jatkui yömyöhään, kunnes alkoi yön viimeinen, ratkaiseva, koitos: koe.
 +
 
 +
Ahkerasti verta hikoilleet opiskelijat viettivät loppuyön kuka missäkin puuhassa ennen aamunkoittoa ja lauantain oppitunteja. Käytävällä oli hajanaista keskustelua ja erilaisten lauta- ja korttipelien peluuta. Luokkaan 1 oli pesiytynyt jonkinlainen Anime/muu viihde -konkkaronkka, vaikkakin siellä aikansa viettäneiden pääluku oli kiitettävän alhainen. Luokissa jonkinlainen matematiikan harrastaminen jatkui lähes koko yön. Toisaalla yö jatkui pitkälle aamuun [[Mafioso]]ta pelatessa. Huhujen mukaan käytävällä kumajoi myös erittäin mukaansatempaavaa jammailua (lieneekö totta, ken tietää?)
 +
 
 +
Tähän on kerätty se, mikä on saatu joukosta kofeiini-sokerihuuruisia pääkoppia kaiveltua. Joku illan tapahtumia paremmin (tai toisin) muistava voi korjata ja lisäillä. Over and out.
 +
 
 +
[[Luokka:Matematiikan yö]]

Nykyinen versio 1. lokakuuta 2014 kello 20.43

Oli kylmä talviyö synkeä myrsky-yö, ja oli taas koittanut aika... jolloin Helsingin Matematiikkalukion opiskelijat kömpivät pimeistä luolistaan... opiskellakseen matematiikkaa läpi yön!

Kello löi viisi. Oli kohtalon hetki. Tumma hahmo astui sisään ja keräsi opiskelijat pimeään luokkaan. Oli kuolettavan hiljaista. Hahmo jakoi ihmisjoukon neljään osaan. Ensimmäiset ohjattiin Juho Pakarisen mukaan.

Koiraakaan ei säästetty. Matematiikan kurssit 1 ja 2 opetettiin Maijolan luokassa. Geometrian opiskelijat vietiin läheiseen kemian luokkaan. Differentiaalilaskennan opiskelijat johdettiin toiseen kemian luokkaan. Luokissa oli, kuten arvata saattaa, uninen tunnelma. Näissä merkeissä opetus jatkui yömyöhään, kunnes alkoi yön viimeinen, ratkaiseva, koitos: koe.

Ahkerasti verta hikoilleet opiskelijat viettivät loppuyön kuka missäkin puuhassa ennen aamunkoittoa ja lauantain oppitunteja. Käytävällä oli hajanaista keskustelua ja erilaisten lauta- ja korttipelien peluuta. Luokkaan 1 oli pesiytynyt jonkinlainen Anime/muu viihde -konkkaronkka, vaikkakin siellä aikansa viettäneiden pääluku oli kiitettävän alhainen. Luokissa jonkinlainen matematiikan harrastaminen jatkui lähes koko yön. Toisaalla yö jatkui pitkälle aamuun Mafiosota pelatessa. Huhujen mukaan käytävällä kumajoi myös erittäin mukaansatempaavaa jammailua (lieneekö totta, ken tietää?)

Tähän on kerätty se, mikä on saatu joukosta kofeiini-sokerihuuruisia pääkoppia kaiveltua. Joku illan tapahtumia paremmin (tai toisin) muistava voi korjata ja lisäillä. Over and out.