Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Ero sivun ”Matematiikkamaanantai” versioiden välillä

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(pieni päivitys)
(Tarkennuksia ja päivityksiä.)
Rivi 1: Rivi 1:
Koska matematiikan opiskelu ei saa liikaa estää muihin aineisiin paneutumista, osa matematiikkalukion erikoiskursseista opetetaan virka-ajan ulkopuolella maanantai-iltaisin. Opetus alkaa neljän jälkeen, kunhan välipala on syöty. (Matematiikka vaatii energiaa.) Myös matematiikasta innostuneilla peruskoululaisilla lienee osallistumisoikeus.
+
Koska matematiikan opiskelu ei saa liikaa estää muihin aineisiin paneutumista, osa matematiikkalukion erikoiskursseista opetetaan virka-ajan ulkopuolella maanantai-iltaisin. Opetus alkaa neljän jälkeen, kunhan välipala on syöty. (Matematiikka vaatii energiaa.) Matematiikkamaanantait päättyvät noin kuudelta. Myös matematiikasta innostuneilla peruskoululaisilla lienee osallistumisoikeus.
  
== Ensimmäinen vuosikurssi ==  
+
== Ensimmäinen vuosikurssi ==
Opettaja on [[Ville Tilvis]], tunnit useimmiten luokassa 23 klo 16.00 - n. 18.00. Syksyn ensimmäinen matematiikamaanantai oli 23.8.
+
  
Ensimmäisen vuoden ohjelmaan kuuluvat kurssit
+
Tunnit ovat useimmiten luokassa 23.
* Matematiikan harrastustoiminta (suoritus läsnäolon perusteella) Laajuus 1 - 2 kurssia.
+
* [[Matriisilasku]] (arvostelu kurssikokeella)
+
  
[[Matriisilasku]] on luonteeltaan tavanomainen kurssi (kotitehtävät & kurssikoe). Se alkaa toisen jakson alusta.
+
Ensimmäisen vuoden ohjelmaan kuuluvat lukuvuonna 2010-2011 kurssit:
 +
* [[Ville Tilvis]]: Matematiikan harrastustoiminta (suoritus läsnäolon perusteella) Laajuus 1 - 2 kurssia.
 +
* [[Deni Seitz]] ja [[Ville Tilvis]]: [[Matriisilaskenta]] (arvostelu kurssikokeella)
 +
 
 +
[[Matriisilaskenta]] on luonteeltaan tavanomainen kurssi (kotitehtävät & kurssikoe). Se alkaa toisen jakson alusta.
  
Harrastustoimintakurssin kohdalta homma toimii käytännössä saapumalla paikalle ja ruksaamalla nimensä listaan. Kursseja jaetaan riittävän läsnäolon perusteella, [[Matematiikan yö|matematiikan yöt]] lasketaan hyväksi. Jos on noin aina paikalla, saa kaksi kurssia; mikäli on paikalla noin puolilla kerroista, saa yhden.
 
Rivi 21: Rivi 22:
  
[[Matematiikkamaanantain ohjelmaa|Tässä]] on tarkempi katsaus ykkösten matematiikkamaanantain aiheisiin.
 
[[Matematiikkamaanantain ohjelmaa|Tässä]] on tarkempi katsaus ykkösten matematiikkamaanantain aiheisiin.
 
<!--[[Matematiikkamaanantain ohjelma, syksy 2007|Tänne]] tulee luettelo syksyn jo käsitellyistä asioista.-->
 
<!--[[Matematiikkamaanantain ohjelma, syksy 2006|Täällä]] on luettelo syksyn jo käsitellyistä asioista.-->
 
== Toinen vuosikurssi ==
 
== Toinen vuosikurssi ==
  
Toista vuosikurssia opettavat [[Markus Kettunen]], [[Esa Lappi]] ja [[Esa Vesalainen]],
+
Tunnit ovat useimmiten luokassa 14, [[alkemian luokka|alkemian luokassa]], tai sitten ATK-luokassa.
useimmiten luokassa 14, [[kemia|alkemian]] luokassa, tai sitten ATK-luokassa.
+
 
 +
Lukuvuoden 2010-2011 opetusohjelma on seuraava:
 +
 
 +
1. jakso: [[Esa Vesalainen]]: Algebra 1 (kompleksiluvut)
 +
 
 +
2. jakso: [[Esa Vesalainen]]: Algebra 2 (valikoituja aiheita kuntien teoriasta)
 +
 
 +
3. jakso: [[Ville Tilvis]]: Matemaattiset tietokoneohjelmistot
 +
 
 +
4. jakso: [[Markus Kettunen]]: [[Differentiaaliyhtälöt|Differentiaaliyhtälöt 1]]
 +
 
 +
5. jakso: [[Markus Kettunen]]: [[Differentiaaliyhtälöt|Differentiaaliyhtälöt 2]]
 +
 
Lukuvuonna 2010-2011 opetetaan ainakin kompleksilukuja, algebraa ja matemaattisia tietokoneohjelmistoja. Joinakin vuosina on ollut myös approksimointia, epäyhtälöitä, lukuteoriaa, ja [[differentiaaliyhtälöt|differentiaaliyhtälöitä]].
+
Aiempina vuosina on ollut myös approksimointia, epäyhtälöitä ja lukuteoriaa. Opettajina ovat olleet myös [[Esa Lappi]] ja Antti Suominen.
  
== Abit ==
 
== Abit ==
  
[[Abiturientti|Abeilla]] on yhteinen ohjelma kakkosten kanssa ylioppilaskirjoituksiin asti.
 
[[Abiturientti|Abeilla]] on yhteinen ohjelma kakkosten kanssa ylioppilaskirjoituksiin asti.

Versio 24. helmikuuta 2011 kello 17.25

Koska matematiikan opiskelu ei saa liikaa estää muihin aineisiin paneutumista, osa matematiikkalukion erikoiskursseista opetetaan virka-ajan ulkopuolella maanantai-iltaisin. Opetus alkaa neljän jälkeen, kunhan välipala on syöty. (Matematiikka vaatii energiaa.) Matematiikkamaanantait päättyvät noin kuudelta. Myös matematiikasta innostuneilla peruskoululaisilla lienee osallistumisoikeus.

Ensimmäinen vuosikurssi

Tunnit ovat useimmiten luokassa 23.

Ensimmäisen vuoden ohjelmaan kuuluvat lukuvuonna 2010-2011 kurssit:

Matriisilaskenta on luonteeltaan tavanomainen kurssi (kotitehtävät & kurssikoe). Se alkaa toisen jakson alusta.

Harrastustoimintakurssin kohdalta homma toimii käytännössä saapumalla paikalle ja ruksaamalla nimensä listaan. Kursseja jaetaan riittävän läsnäolon perusteella, matematiikan yöt lasketaan hyväksi. Jos on noin aina paikalla, saa kaksi kurssia; mikäli on paikalla noin puolilla kerroista, saa yhden.

Ohjelmassa tänä syksynä:

  • Teoriaa, jota ei ehditä käsitellä peruskursseilla
  • Katsauksia erinäisiin kummallisiin, kiintoisiin ja yleissivistäviin matemaattisiin aiheisiin
  • Raakaa laskentaa, jolla kasvatetaan
    • Matemaattisia muskeleita
    • Symbolista sorminäppäryyttä
    • Henkistä hapenottokykyä

Tässä on tarkempi katsaus ykkösten matematiikkamaanantain aiheisiin.

Toinen vuosikurssi

Tunnit ovat useimmiten luokassa 14, alkemian luokassa, tai sitten ATK-luokassa.

Lukuvuoden 2010-2011 opetusohjelma on seuraava:

1. jakso: Esa Vesalainen: Algebra 1 (kompleksiluvut)

2. jakso: Esa Vesalainen: Algebra 2 (valikoituja aiheita kuntien teoriasta)

3. jakso: Ville Tilvis: Matemaattiset tietokoneohjelmistot

4. jakso: Markus Kettunen: Differentiaaliyhtälöt 1

5. jakso: Markus Kettunen: Differentiaaliyhtälöt 2

Aiempina vuosina on ollut myös approksimointia, epäyhtälöitä ja lukuteoriaa. Opettajina ovat olleet myös Esa Lappi ja Antti Suominen.

Abit

Abeilla on yhteinen ohjelma kakkosten kanssa ylioppilaskirjoituksiin asti.