Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Menneitä tapahtumia

Primayk
Versio hetkellä 15. kesäkuuta 2006 kello 02.10 – tehnyt 62.78.220.135 (keskustelu)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kevät 2005-2006

Matematiikan yö

Perinteinen matematiikan yö järjestettiin ensimmäistä kertaa kaksi kertaa lukuvuodessa 2005-2006. Ohjelmassa oli ykkösillä lukuteoriaa ja kilpailuvalmennusta Miikan, Eemelin ja Maken vetämänä. Kakkosille Ville opetti useamman muuttujan funktioiden teoriaa. Matematiikan yössä järjestettiin myös pizzakisa.

Yö kului pääasiassa mafiosoa pelatessa, mutta myös go-laudat ja shakkilaudat olivat aktiivisessa käytössä.

Yön jälkeen oli tavallaan yllättävää, että jopa kaksi henkilöä ykkösistä osallistui opetuksen seuraamiseen. Muut leikkivät kuollutta ympäri luokkahuonetta hyvin valvotun yön jälkeen. - Make :)


Shakkikerhon kevätretki 2006

Perinteinen Helsingin matematiikkalukion puolivirallisen shakkikerhon kevätretki 2006 kevätlukukauden viimeisellä viikolla Kaisaniemen puistoon onnistui tänäkin vuonna loistavasti. Oli lämmintä, ja nurmikolla lätkittiin niin tandemia, goota kuin Illuminatiakin. Viime kerrasta tutut häiriköt ("voisitdko lainaa puhelinda!") pysyivät myös kaikkien onneksi kotona.