Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Esa Vesalainen

Primayk
Ohjattu sivulta EVV
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Esa Vesalainen on matemaatikko. Hän aloitti lukio-opintonsa Helsingin matematiikkalukiossa syksyllä 2004 valmistuen keväällä 2007. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan matematiikan parissa Helsingin yliopistolla, missä hän väitteli tohtoriksi kesällä 2014 siroamattomista energioista. Näiden lisäksi hän tutkii myös automorfimuotojen Fourier-kertoimilla painotettuja eksponenttisummia. Tutkimuksen lisäksi hän on paljon tekemisissä matematiikan olympiavalmennuksen ja siihen liittyvien lukuisten projektien kanssa.

Helsingin matematiikkalukiossa Vesalainen on toisinaan opettanut syksyisin toisen vuoden matematiikkamaanantaissa yhden tai kaksi syventävää erikoiskurssia. Nämä kurssit ovat koulun kotisivuilla mainittuja "yliopistotasoisia erikoiskursseja", ja niiden aiheina on tähän mennessä ollut epäyhtälöitä, lukuteoriaa, algebraa ja kompleksilukuja. Hän oli myös ideoimassa ja opettamassa Lapin leirikoulussa joka toinen vuosi opetettavan geometriakurssin muinaista ensimmäistä versiota.

Vesalaisen tavoittaa puhelimitse numerosta 044-5625504 ja sähköpostitse osoitteesta esavesalainen AT gmail DOT com.