Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Anna Karachun

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Anna on vuonna 2013 aloittanut matekisti.

Heissan! Olen Anna (aika monessa paperissa lukea, että nimeni on Hanna, mutta äläkä välittäkö siitä, koska silloin kun käännettiin passin nimi tapahtui pieni virhe), ei minulla oikeastaan ole muita kutsumanimiä kun tämä, mutta voitte keksiä itse minulle kutsumanimen (mutta PLIIS älkä kutsutka minua Hannaksi). Olen kotoisin Valko-Venäjältä. Kävin ala-asteen siellä, jonka jälkeen vuonna 2008 muutimme Suomeen. Opiskelin viisi vuotta suomalaisessa koulussa, jonka jälkeen siirryin opiskelemaan matikkalukioon.

Minun uudet luokkalaiset kutsuvat minua väkivältäiseksi nörtiksi, koska tykkään kiusata muita ja minun repussa on koko ajan mukana puukko tai ase :D Oli vitsi :) Olen valkovenäläinen, sen takia olen vähän hullu. Mutta muuten minä olen ihan hauska ja hyvä tyypi, joka on koko ajan valmis auttamaan toisia ja minua on aika vaikea saada vihaiseksi, enkä minä koskaan suutu. Eli jos tulee kysymyksiä tai vaikeuksia, sanokaa vaan, yritän autaa.

Vapaa-ajalla tykkään olla kavereiden kanssa tai sitten olen kotona tai joskus harvoin töissä. Eli minut on aika usein helppo saada (mutta jos soitatte minulle illalla ja minä en vasta, soittakaa tunnin päästä, koska olen lenkillä). Usein kun olen kotona teen itselle ison mukin teetä, otan suklaata tai jotai makeaa... menen oman huoneeseen, pistän musiikia ja piirrän tai sitten luen kirjoja.

Harrastukset

- Piirtäminen

- Lukeminen

- Brasilialainen samba (tanssit)

- Uinti

- Biljardi

- Musiikin kuunteleminen


Lempiaineet

- Matikka

- Biologia

- Fysiikka

- Kemia

- Psykologia

- Uskonto

- Tähtitiede