Sivujen muokkaaminen vaatii nykyään kirjautumisen. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, luo sellaiset.

Maisa Vuorte

Primayk
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuonna 2013 kirjoittanut entinen Maunulan matikisti, joka tunnetaan myös lisänimellä "Geometriahullu". Nykyisin kutsumanimenä toimii myös "Biologi", sillä opiskelee tällä hetkellä intensiivisesti kahta kandin tutkintoa bioinformaatioteknologiassa sekä molekyylibiologiassa. Tällä hetkellä kotipesä sijaitsee Espoossa. Havaittaneen nykyisin useimmiten Otaniemen tai Viikin kampuksilla... tai Meilahden yliopiston kirjastossa. Kesäkausina voidaan tavata pyörän selästä edellä mainittujen välillä tai talvella 550:ssa. Rakastaa kaikesta huolimatta edelleen intohimoisesti matematiikkaa ja on havaittu luuhaavan oman tutkintonsa kannalta hyödyttömillä kursseilla Aalto-yliopiston Matematiikan ja systematiikan laitoksella (Kela kiittää). Väittää kiven kovaa olevansa musikaalisesti lahjakas ja harrastaa sellon ja poikkihuilun soittoa. On myös näyttäytynyt Polyteknikkojen sinfoniaorkesterin harjoituksissa. Nauttii varsinkin talvikuukausina ylimäärin vihreää teetä(koululaukusta löytyy aina kuppi ja termari)ja fantasiaromaaneja sekä himoaa salaamatta banaanipäällysteistä paahdettua ruisleipää.